perjantai 20. huhtikuuta 2012

Koirien irtipito

Taas ahdistaa koiranomistajien välinpitämättömyys ympäröivästä luonnosta. Ja nyt en puhu koiran jätöksistä, vaan rakkaan lemmikin irtipidosta.
Tähän aikaan, kun palanneet muuttolinnut ruokailevat peltoaukeilla sankoin joukoin ja monet nisäkkäät poikivat, on hyvin tavanomaista nähdä koiranulkoiluttajia, jotka viis veisaavat lain takaamasta pesimis- ja lisääntymisrauhasta.
Liikun paljon luonnossa, varsinkin näin keväisin. Olen kohteliaasti maininnut asiasta, kun olen nähnyt jonkun juoksuttavan koiraansa irrallaan sopimattomassa paikassa. Hyvin harva on vastannut pyyntööni kytkeä koira. Moni on haistatellut tai kyseenalaistanut muutoin asiani. Selityksistä yleisin on, etteihän meidän Musti (nimi muutettu) mitään tee, kun se on niin kiltti.
Koiranomistajien pitäisi ymmärtää, että villieläimet (siis ne, jotka asuvat pääsääntöisesti ulkona luonnossa) kokevat Mustin uhaksi. Vaikka Musti itse ei välittäisikään villieläimistä, nämä voivat Mustia pelästyessään jättää pesänsä/pesyeensä suojatta, jolloin se/ne ovat alttiina esim. aina valppaina oleville varislinnuille tai muille pedoille. Ja tämä voi tapahtua ja tapahtuukin koiranulkoiluttajan sitä huomaamatta.
Vähän malttia koiran juoksuttamiseen 1.3.–19.8. välisenä aikana. Varsinkin, kun se on laissa kielletty.
Tässä Suomen Kennelliiton asiallinen muistutus. http://www.kennelliitto.fi/FI/kennelliitto/uutiset/2007/20070404_koirienkiinnipito.htm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti